| |
     |
|
|
|
|
 |
|
RUOANLAITTOA
|
Seuraava tarina sijoittuu jo kesään 2000.
Tuon kesän Lemmenjoen vaellukseni oli edennyt Yrjö "Karhu"
Korhosen kaivospiirille Jäkälä-äytsiin. Vietin tuolla
Yrjön kentällä muutaman päivän hellapuita halkoen, kaivoksen
edistymistä seuraten ja tietysti Yrjön kanssa rupatellen.
Tuolla varsin miesvaltaisella kaivospiirillä saa helposti
kokin pestin hoitaakseen. Näin kävi myös minulle, mutta
sen viran otin mielelläni vastaan. Pidänhän tunnetusti
sekä ruuan laitosta, että etenkin itse syömisestä. Eräänä
päivänä sain Yrjöltä joitain ylimalkaisia ohjeita ruuanlaiton
suhteen. Mistä löytyy mitäkin jne. Ja voihan pojat.
Voin vakuuttaa, että on kekemus valmistaa ruokaa tuolla
kartanolla. Kartanolla, jolla on eletty kohta 50 vuotta.
Sieltä löytyy kaikkea, mitä ruuanlaittoon tarvitaan.
Kerran kun rupesin paistamaan lättyjä, kysyin Yrjöltä,
että m issä on paistinrasvaa? Yrjö haki purkin ja kysyi
" Kävisikö tuo ?". En ollut aivan varma, joten kysyin
kyseisen rasvan alkuperää. Vuona -63 kaadetun karhun
purkkiin sulatettu rasva. Hetken hiljaisuus. Sitten
Yrjö, "On se ainakin saapasrasvaksi hyvää". Mutta takaisin
siihen päivän menuun. Pottuja ja lihakastiketta toivottiin.
Potunkeittohan on sinänsä simppeli juttu, kunhan muistaa
kaataa keitinveden pois kattilasta kun potut ovat kypsiä.
Olen nimittäin nähnyt Yrjön tuhahtavan, kun eräs turistityttö
jätti potut keittämisen jälkeen likoon keitinveteen.
On kuulemma pohjoisen tapa. Muistakaa tämä, jos keitätte
joskus pottuja Yrjölle. Kastikkeen teko vaatikin sitten
jo enempi soveltelua. Kaikki lähti liikkeelle ruokavajan
orresta roikkuvasta joko kuivatusta tai savustetusta
pitkästä tummasta lihakimpaleesta. Siitä pala, joka
erinäisten huuhteluiden, liotusten ja käristämisen jälkeen
oli oletettavasti valmista pataan. Pataan, johon halusin
tälläkertaa lihan lisäksi myös muita aineksia ja ehkäpä
aika lailla myös mausteita. Yrjö seurasi kokkailuani
omalta valtaistuimeltaan. Aikanaan, kun ruoka alkoi
olla valmista , levisi kämppään yllättävän hyvä tuoksu
ja olin itsekkin tulokseen tyytyväinen. Sitten astuu
sisään renki Erkki Rannikko ja tokaisee reteeseen tyyliinsä,
että " Täällähän tuoksuu hyvälle. Mitäs sää oot poika
oikein laittanut siihen ruokaan?". Hetken hiljaisuus.
En osannut oikein äkkiseltään kertoa, että mitä tuli
tehtyä ja laitettua. Mutta sitten. Yrjö nostaa katseensa
pöydältä kohti Erkkiä ja sanoo täysin eleettömästi,
"Se laitto siihen vähän kustakin". Voi perkele, kerkesin
ajattelemaa. Tässäkö kiitos, kunnes tajusin Yrjön enempi
kuin osuvan tokaisun syvemmän merkityksen. Siis vähän
kustakin purkista.Ja niin kävimme pöytään ja söimme
itsemme kylläisiksi.
Itse kullankivuun lisäksi kaivoksilla on lukuisia pikku
askareita, joita kullankaivaja joutuu kesän mittaan
tekemään. Nuo satunnaiset hanttihommat antavat sopivasti
kohdalle osuessaan retkeilijälle mahdollisuuden vaihtaa
pieni työpanos maittavaan ruokaan. Viime kesänä kierrellessäni
kaverini Hirvasojan Jampan kanssa Lemmenjoella kohdallemme
osuivat mm. seuraavat ruokatyöt. Poiketessamme Miessille
Eeva ja Lauri Ollilan luo, oli isäntä aloittanut jokavuotisen
talousvesikaivon kaivamisen joen mutkaan hiekkasärkan
keskelle. Kova homma yhdelle miehelle, mutta kolmestaan
selvisimme siitä helposti. Löysipä Jamppa kaivuun ohella
hyvän kuukivenkin. Ja juuri kun kaivo täytti isännän
vaatimukset, huusi emäntä kämpältä, että "Syömään!".
Palkaksi työstä saimme mahat täyteen tosi makoisaa oikeaa
lihakeittoa. Ja ompahan nyt kaivettu Miessilläkin.
Toinen maittava vaihtokauppa tehtiin Jäkälä-äytsin alajuoksulla
Telilän Mikan kaivospiirillä. Aikamme juteltua Terhin
ja Mikan kanssa heidän kämppänsä pihalla, rupesimme
tekemään lähtöä. Lähtiessämme heitti Terhi puoliksi
vitsinä, että kitkekää mennessänne tuo Nevalaisen Veikon
kasvimaa. Luonnollisesti matkamme kulki tuon Nevalaisen
muistomerkin kautta ja tosiaankin siinä vieressä oli
pieni kasvimaa, jonka samoin tein kitkimme. Hetken kuluttua
kuului törmältä Terhin huuto, että ei hän nyt niin tosissaan
sitä tarkoittanut, mutta kun nyt kerran sen teette,
niin tulkaa sitten sen jälkeen syömään. Tälläkertaa
saimme palkaksi monipuolisen laatikkoruuan. Kiitos vielä
näin jälkikäteenkin molemmille emännille.
Kierrellessäni vuosien varrella sekä tiettömien taipaleiden
takana olevaa Lemmenjokea, että helpommin saavutettavia
Tankavaaran, Laanilan ym. kultaalueita, olen pannut
merkille, että kullankaivuun ammattilaisten, joita työskentelee
lähinnä Lemmellä, ruokavalio on useimmiten hyvin suuniteltua,
monipuolista ja huolella valmistettua. Noilla ns. tienvarsipaikoilla
törmää puolestaan hyvinkin usein siihen perinteiseen
makkaraan ja yhden ruokakulttuurimme osaalueen, iljetyksen,
joskus näytösluontoiseenkin harrastamiseen. Ravinnon
monipuolisuudesta huolehtimiseen liitty myös seuraava
huomioni. Minulle kiikutetaan nykyään pitkin vuotta
mitä erilaisimpia kulta ja kivieriä nähtäväksi ja joskus
jatkojalostettavaksi. Vanhojen kultaalueiden kaivajien
aarteet ovat tavallisesti piilotettuna pieniin koeputkiin,
jotka kulkevat kaivajan matkassa pienessä nahkaisessa
kaulamassissa. Lemmenjokelaisen tunnistaa puolestaan
kursailemattomasta Multitabs, Poremax C tms. purkista.
Ja kyllä sen huomaa purkkien ja massien sisällöistäkin
, että mistä miehet tulee.
Takaisin kaikkiin
tarinoihin |
|
|
|
|
|
|
