Kuru Koru

RUOANLAITTOA

Seuraava tarina sijoittuu jo kesään 2000. Tuon kesän Lemmenjoen vaellukseni oli edennyt Yrjö "Karhu" Korhosen kaivospiirille Jäkälä-äytsiin. Vietin tuolla Yrjön kentällä muutaman päivän hellapuita halkoen, kaivoksen edistymistä seuraten ja tietysti Yrjön kanssa rupatellen. Tuolla varsin miesvaltaisella kaivospiirillä saa helposti kokin pestin hoitaakseen. Näin kävi myös minulle, mutta sen viran otin mielelläni vastaan. Pidänhän tunnetusti sekä ruuan laitosta, että etenkin itse syömisestä. Eräänä päivänä sain Yrjöltä joitain ylimalkaisia ohjeita ruuanlaiton suhteen. Mistä löytyy mitäkin jne. Ja voihan pojat. Voin vakuuttaa, että on kekemus valmistaa ruokaa tuolla kartanolla. Kartanolla, jolla on eletty kohta 50 vuotta. Sieltä löytyy kaikkea, mitä ruuanlaittoon tarvitaan. Kerran kun rupesin paistamaan lättyjä, kysyin Yrjöltä, että m issä on paistinrasvaa? Yrjö haki purkin ja kysyi " Kävisikö tuo ?". En ollut aivan varma, joten kysyin kyseisen rasvan alkuperää. Vuona -63 kaadetun karhun purkkiin sulatettu rasva. Hetken hiljaisuus. Sitten Yrjö, "On se ainakin saapasrasvaksi hyvää". Mutta takaisin siihen päivän menuun. Pottuja ja lihakastiketta toivottiin. Potunkeittohan on sinänsä simppeli juttu, kunhan muistaa kaataa keitinveden pois kattilasta kun potut ovat kypsiä. Olen nimittäin nähnyt Yrjön tuhahtavan, kun eräs turistityttö jätti potut keittämisen jälkeen likoon keitinveteen. On kuulemma pohjoisen tapa. Muistakaa tämä, jos keitätte joskus pottuja Yrjölle. Kastikkeen teko vaatikin sitten jo enempi soveltelua. Kaikki lähti liikkeelle ruokavajan orresta roikkuvasta joko kuivatusta tai savustetusta pitkästä tummasta lihakimpaleesta. Siitä pala, joka erinäisten huuhteluiden, liotusten ja käristämisen jälkeen oli oletettavasti valmista pataan. Pataan, johon halusin tälläkertaa lihan lisäksi myös muita aineksia ja ehkäpä aika lailla myös mausteita. Yrjö seurasi kokkailuani omalta valtaistuimeltaan. Aikanaan, kun ruoka alkoi olla valmista , levisi kämppään yllättävän hyvä tuoksu ja olin itsekkin tulokseen tyytyväinen. Sitten astuu sisään renki Erkki Rannikko ja tokaisee reteeseen tyyliinsä, että " Täällähän tuoksuu hyvälle. Mitäs sää oot poika oikein laittanut siihen ruokaan?". Hetken hiljaisuus. En osannut oikein äkkiseltään kertoa, että mitä tuli tehtyä ja laitettua. Mutta sitten. Yrjö nostaa katseensa pöydältä kohti Erkkiä ja sanoo täysin eleettömästi, "Se laitto siihen vähän kustakin". Voi perkele, kerkesin ajattelemaa. Tässäkö kiitos, kunnes tajusin Yrjön enempi kuin osuvan tokaisun syvemmän merkityksen. Siis vähän kustakin purkista.Ja niin kävimme pöytään ja söimme itsemme kylläisiksi.

Itse kullankivuun lisäksi kaivoksilla on lukuisia pikku askareita, joita kullankaivaja joutuu kesän mittaan tekemään. Nuo satunnaiset hanttihommat antavat sopivasti kohdalle osuessaan retkeilijälle mahdollisuuden vaihtaa pieni työpanos maittavaan ruokaan. Viime kesänä kierrellessäni kaverini Hirvasojan Jampan kanssa Lemmenjoella kohdallemme osuivat mm. seuraavat ruokatyöt. Poiketessamme Miessille Eeva ja Lauri Ollilan luo, oli isäntä aloittanut jokavuotisen talousvesikaivon kaivamisen joen mutkaan hiekkasärkan keskelle. Kova homma yhdelle miehelle, mutta kolmestaan selvisimme siitä helposti. Löysipä Jamppa kaivuun ohella hyvän kuukivenkin. Ja juuri kun kaivo täytti isännän vaatimukset, huusi emäntä kämpältä, että "Syömään!". Palkaksi työstä saimme mahat täyteen tosi makoisaa oikeaa lihakeittoa. Ja ompahan nyt kaivettu Miessilläkin.

Toinen maittava vaihtokauppa tehtiin Jäkälä-äytsin alajuoksulla Telilän Mikan kaivospiirillä. Aikamme juteltua Terhin ja Mikan kanssa heidän kämppänsä pihalla, rupesimme tekemään lähtöä. Lähtiessämme heitti Terhi puoliksi vitsinä, että kitkekää mennessänne tuo Nevalaisen Veikon kasvimaa. Luonnollisesti matkamme kulki tuon Nevalaisen muistomerkin kautta ja tosiaankin siinä vieressä oli pieni kasvimaa, jonka samoin tein kitkimme. Hetken kuluttua kuului törmältä Terhin huuto, että ei hän nyt niin tosissaan sitä tarkoittanut, mutta kun nyt kerran sen teette, niin tulkaa sitten sen jälkeen syömään. Tälläkertaa saimme palkaksi monipuolisen laatikkoruuan. Kiitos vielä näin jälkikäteenkin molemmille emännille.

Kierrellessäni vuosien varrella sekä tiettömien taipaleiden takana olevaa Lemmenjokea, että helpommin saavutettavia Tankavaaran, Laanilan ym. kultaalueita, olen pannut merkille, että kullankaivuun ammattilaisten, joita työskentelee lähinnä Lemmellä, ruokavalio on useimmiten hyvin suuniteltua, monipuolista ja huolella valmistettua. Noilla ns. tienvarsipaikoilla törmää puolestaan hyvinkin usein siihen perinteiseen makkaraan ja yhden ruokakulttuurimme osaalueen, iljetyksen, joskus näytösluontoiseenkin harrastamiseen. Ravinnon monipuolisuudesta huolehtimiseen liitty myös seuraava huomioni. Minulle kiikutetaan nykyään pitkin vuotta mitä erilaisimpia kulta ja kivieriä nähtäväksi ja joskus jatkojalostettavaksi. Vanhojen kultaalueiden kaivajien aarteet ovat tavallisesti piilotettuna pieniin koeputkiin, jotka kulkevat kaivajan matkassa pienessä nahkaisessa kaulamassissa. Lemmenjokelaisen tunnistaa puolestaan kursailemattomasta Multitabs, Poremax C tms. purkista. Ja kyllä sen huomaa purkkien ja massien sisällöistäkin , että mistä miehet tulee.

Takaisin kaikkiin tarinoihin

 

Kuru Koru | Pakkahuoneenkatu 10, Oulu | puh. 040-505 6154 | janne.kannisto@kurukoru.com | Kuru Koru 2007