Kuru Koru

KURU KORU

KuruKoru on vuonna 1998 perustettu Oululainen koruverstas. Aluksi verstas keskittyi pelkästään lapista kaivettavaan kultaan ja kultapurojen kiviin. Vuosien varrella, kokemuksen karttuessa ja asiakaskunnan kasvaessa verstaan toiminta on kuitenkin laajentunut kattamaan lähes kaikki koru ja kivi alan palvelut. Lapinkullan ja kivien rinnalle ovat tulleet perinteiset kultasepän työt ja selkeästi ajankohtaiset, muotiin liittyvät korut. Materiaaleina mm. hopea, aidot kivihelmet ja makeanvedenhelmet.

Oman tuotannon ja malliston lisäksi KuruKoru valmistaa koruja asiakkaan toiveiden mukaan. Asiakkaan kanssa yhdessä suunnitellut korut ovatkin monesti olleet niitä palkitsevimpia töitä.

KuruKorun juuret ovat lapin kultapuroilla ja kullankaivuussa. Kullankaivuu ja retkeily kultamailla on jatkunut ajoittaisista kiireistä huolimatta säännöllisenä osana KuruKorun toimintaa. Noilla retkillä koetut ja kuullut jutut ovat muodostaneet vuosien varrella eräänlaisen pääoman, jonka pohjalta KuruKoru järjestää nykyään myös erilaisia kulta aiheisia tapahtumia, kuten esitelmiä, näyttelyitä ja kullanhuuhdontakilpailuja.

Näillä sivuilla on esitelty kuvien ja lyhyiden tarinoiden muodossa Kuru Korun toimintaa. Kuvissa esiintyvät korut ovat väljä kooste vuosien varrella valmistuneista ja nyt jo maailmalla olevista koruista.

 

Kuru Koru | Pakkahuoneenkatu 10, Oulu | puh. 040-505 6154 | janne.kannisto@kurukoru.com | Kuru Koru 2007